Ajattelin pitkään olla hiljaa, mutta muutinpa mieleni ja kerron lisää isäni kuolemasta.

Lauantai-iltana 07.07.07 sain soiton isoveikaltani. Hän oli aluksi vaitonainen mutta sanoi sitten hiljaa "Ukko on kuollut tänään". Nyt tiedän sen, miltä tuntuu, kun järkysyksestä jalat eivät kanna, polvistuin lattialle, toisessa kädessäni kulhollinen kirsikoita, toisessa puhelin, itkin. Mielitiettyni huolestui ja tuli luokseni, tuntui niin uskomattomalta sanoa ääneen "Isäni on kuollut". 
Sen jälkeen aloin voida pahoin, oksensin, itkin lisää. Enkä kyennyt ymmärtämään tilannetta.
Viikonloppu meni usvassa, katsoimme elokuvia, itkin, katsoimme elokuvia lisää. Voin kertoa, että kukaan ei olisi osannut olla parempana tukena minulle kuin parempi puoliskoni. Hän ei tuputtanut voivottelujansa, kysyi silloin tällöin vointiani ja piti minua sylissä. Kuunteli ja kuunteli vielä lisää.

En isäni tavoin hirveästi osaa puhua tunteistani ihmisille, mielitiettyäni lukuunottamatta. Mutta 1,5 kk anna isäni kuolemaa kerroin isälleni rakastavani häntä ja olevani hänestä huolissani. Se tuntui oudolta, mutta tuli vain tarve tehdä se.

Muutamaa päivää ennen isäni kuolemaa olin lapsuudenkodissa käymässä ja selailin vanhoja valokuvia. Näin isäni nuoruuden kuvan ja otin sen mukaani sanomatta muille perheenijäsenille. Otin myös isäni äidin kuvan mukaan, sillä isäni äiti oli kuollut muutamaa viikkoa aiemmin. Sinä viikonloppuna poltimme kynttilää, jonka vieressä oli kuva isästäni ja hänen äidistään viretysten.

Muutamaa päivää myöhemmin sain kuulla, kuinka isäni kuoli:
Hän kuoli ryyppykaverinsa luokse, ihmisten keskelle. Isäni oli kaatunut tuolinsa kanssa. Eikä kukaan näistä ympärillä olleista ihmisistä reagoinut. Nämä ihmiset ryyppäsivät kaksi tuntia isäni ruumiin ympärillä, kunnes sisälle tuli vihdoin joku ihminen, joka huomasi, että jotain on vialla.
JUMALAUTA KAKSI TUNTIA!

Tuntuu niin helvetin pahalta. Vielä joku päivä tulen etsimään nämä ihmiset ja tulen sylkemään heidän naamalleen.

Isäni hautajaiset olivat eilen. Tilaisuus oli oikein kaunis. Kannoin isäni arkkua veljieni ja isäni veljien rinnalla. Isäni veli tuntui paheksuvan asiaa, naisporukassa supateltiin ja äitini aviomihelle tultiin jopa huomauttamaan asiasta.
Minulle oli niin suuri kunnia olla tyttärenä auttamassa isääni maan syleilyyn ja tiedän isäni olevan asiasta ylpeä.

-Velmu

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun,
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille Hyvää Yötä.

              -Eino Leino

En tiedä, kuinka kuvailisin isääni. Aihe tuntuu vaikeasti lähestyttävältä ja kirjoittaminen tuntuu tuskana sydämessäni. En halua kertoa, kuinka kaikki oli niin ruusuista, sillä se tekisi minusta valehtelijan.
Isälläni oli kaikki avaimet hyvään elämään: hän oli erittäin älykäs, vahvaluonteinen, selkeä, yritteliäs ja sydämellinen ihminen. Ja hyväähän hänen elämänsä olikin; kaunis koti, rakastava vaimo ja lapset, sekä menestyvä yritys. Ehkä ihmiselle vain annettiin aivan liikaa ja vieläpä aivan liian nopeasti, jolloin kaiken menettäminen pikkuhiljaa omien valintojen seurauksena oli kuin ennelta kirjoitettu.

Isäni oli alkoholisti, joka varmisti oman hitaan, mutta ennenaikaisen kuolemansa. Vaikka isäni alkoholisti olikin, se ei vienyt pois ihmisyyttään: Hän oli rakastava isä, joka yritti kovasti olla osa perhettä, mutta heikkous alkoholiin etäännytti häntä niin työ-, kuin avioelämästään. Isäni alkoholismi teki muun perheen elämästä vaikeaa ja vahingoitti meitä kaikkia henkisesti, jättäen meille ikuiset arvet.

 Uskon, että tieto omien tekojensa vaikutuksesta muihin myöhemmin masennutti isääni entistä enemmän, jolloin viinasta eroon pääseminen oli lopulta mahdotonta. Voin vain kuvitella hänen syyllisyydentunteensa.
Isäni oli häävi puhumaan tunteistaan, mutta pienillä teoillaan ja lämminhenkisellä kiusoittelullaan hän sai jokaisen tuntemaan itsensä rakastetuksi. Hän oli ihminen, joka antoi vähästäänkin ja joka pyrki auttamaan parhaansa mukaan.
Sen tiedän, että perhe oli hänelle tärkeintä elämässään.

Surullisinta on, että isäni oli hyvin yksinäinen ihminen, joka eli omassa oravanpyörässään: Joi yksinäisyyteensä, etäännyttäen ihmisiä entisestään.
Isäni poistui yksinäisenä, mutta kuitenkin tietäen niin monen ihmisen häntä syvästi rakastaen.

Isäni menehtyi 07.07.07 .



Sinä päivänä satoi.

Velmua hävettää. Ja kovasti hävettääkin.

Paljon on turhaa harmia ja murhetta läheisilleen aiheuttanut.
Pahoillaan on Velmu siitä.
Ja kovin pahoillaan onkin.

Pohjalla kävi. Kovinkin pohjalla.
Mutta onneksi Velmua nostettiin ylös, monenkin ihmisen taholta.

Miettinyt paljon.
Kovinkin paljon miettinyt.

Uskoa löytänyt on Velmu jälleen, paljonkin uskoa.
Ja toivoa myös.

Muutosta tarvitaan ja vieläpä paljonkin muutosta.


Parastani peliin laitan ja näytän teille kaikille: Vielä on Velmusta eläjäksi!





Nöyränä.

-Velmu

Koulunkäynti taas vaihteeksi turhauttaa. Velmu ei osaa keskittyä. Yrittää tehdä hommia tunnilla, mutta jälleen käykin niin, ettei ole tyytyväinen ihan hyvään lopputulokseen, sillä haluaa tehdä paremman: Jää muissa hommissa jälkeen. Saattaa tehdä kolmekin kertaa saman työn, minkä heittää aina roskakoriin pienen yksityiskohdan mennessä pilalle tai josko vain kokonaisuus ei miellyttänytkään.

Ei Velmu ole aina ollut tuollainen, mutta nyt viimeisen parin vuoden aikana tuollainen ärsyttävä piirre on hänessä ilmennyt.

Velmu ei oikein pidä itsestään juuri nyt, sillä tietää, ettei ole kunnossa, ettei ole parhaimmillani. Inhottaa, kun ei oikein ole kavereilleen hyvä kaveri osannut viimeaikoina olla. Ihnottaa, kun välillä tulee hyviä kausia ja välillä kaikki on niin täyttä sontaa, ettei jaksaisi sängystä nousta. Ei jaksaisi tehdä mitään. Keuhkoja painaa ja vapisuttaa. Mielialat heittävät ääripäästä ääripäähän täysin yhtäkkiä, eikä edes Velmu itse pysy mukana. Välillä olo on niin vahva ja hyvä, oikein voittajafiilis, mutta yhtäkkiä saattaakin tuntea olonsa niin heikoksi ja voimattomaksi. Itkee ja panikoi. Nyt on parempi kausi meneillään, mutta sitä täyskäännöstä odottaen.

Ja tiedän senkin, kuinka raskasta/turhauttavaa tämä voi olla lähipiirilleni.

Ei Velmu tahallaan

-Velmu

 

Olen elänyt kuin sumussa. Olen tehnyt suuria virheitä. Tokkopa niitä pystyy enää edes korjaamaan. Olen ollut niin väärässä niin monen ihmisen suhteen. Pettymyksiä moniin ihmisiin, itseni mukaanlukien.
Erästä ihmistä minun ei ollut tarkoitus kirjoituksissani mainita, mutta teenpä sen silti.
Tätä ihmistä en ole päästänyt lähelle, häntä kohtaan olen ollut niin epäileväinen, voisinpa sanoa itseäni jopa kylmäksi häntä kohtaan ja kuitenkin hän itseasiassa on aidoimpia ja rehellisimpiä ihmisiä elämässäni.
Niin lyhyessä ajassa, huomaamattakin hänestä on tullut minulle tärkeä. Ja häntä olen kohdellut epäreilusti. Harmittaa, harmittaapa kovasti.

Olin eilen typerä. Ja nyt tuntien edetessä alan oppimaan vihdoin jo hieman hymyilemään asialle.

Enkä usko sen olevan huvittavaa kanssaihmisistä.

-Velmu